Tämä on totta. Ajan oikeasti valkoisella skootterillani pisin metsäteitä käpyjä väistämättä. Päätän usein esimerkiksi salilta tullessani etten mene kotiin, vaan kierrän. Saan siitä erityisen hyvän tunteen. Ainakin jos on lämmin. Eikä tuuli työnnä minua ja valkoista ratsuani ojanpohjalle.
Meillä on ollut koulussa erikoisviikko. Suunnittelin tiistaina kirjoittavani aiheesta "miksi helvetissä Loviisa valitsit englannin puhekurssin", mutta kirjoitankin aiheesta "oli kiva viikko, ja opin paljon uutta, josta on minulle varmasti hyötyä". Koska se on totta. Suomessa olen puhelias, mutta vieraalla kielellä puhuminen on tuntunut vaikealta, luontevasti. Mutta enää se ei tunnu siltä. Joo, änkytän sanoja vieläkin ja heitän joukkuun suomenkielisiä sanoja, mutta väliäkö sillä on.
Toinen valitsemani aine oli liikunta. Flowpark, jooga, tankotanssi, paini, lacrosse... Kaikkea on tullut kokeiltua. Ja olen todellakin tykännyt. Olen muutenkin nauttinut salilla käymisestä enemmän kuin ennen. Käännän musiikin täysille ja annan palaa. Seuraavana päivänä lihaksissa tuntee, että on tehnyt töitä.
Posti on toimittanut meille kotiin vaikkas ja mitä. Laitan vaikka kuvia mun seuraavaan postaukseen. Koittakaa kestää, et oon laiska kuvaamaan.Tilasin eBayltä siis haalarin, Hollisterin college paidan ja kengät. Yksi paita ja kännykkäkuoret on vielä sieltä kaukomailta matkalla tänne korpeen.
Ja joo, sun hymy ja nauru nillä sun "pikkuhampailla" saa vieläkin mut melkein pyörtymään. Mutta yritän välttää sinun hymyäsi, ja joku päivä, kun naurusi loistaa auringon alla, en tunne itsessäni minkäänlaista reaktiota. Tiedän sen.
Mutta hän, jonka haaveet kohtaavat minun haaveeni, ja joka kuuntelee samoja biidejä yhtä innokkasti, saa minut hieman eteenpäin. Matka on pitkä, mutta olen jo menossa. Koko ajan. Joskus joudun palaamaan askelia taaksepäin, mutta ikinä enää en tule palaamaan aivan lähtötilanteeseen, ja siihen tunteeseen. Maalin näen jo, mutta sumu peittää sen joskus alleen. Tänään näen sen, mutta en pääse vielä sinne asti.
Löysin mun kaapista kirjeen, jossa lukee "avaa tää kirja 1.10.2013" Olen joskus itse kirjoittanut sen. Kun löysin sen, mieleni teki avata se heti, mutta haluan "kunnioittaa itseäni". Voiko noin sanoa?
Haluan. Tehdä sulle kukkaseppeleen. Itkeä sun murheesi pois. Haluan säilöä kyyneleesi pulloon, ja säilöä sen kaappiini. Haluan laskea kyyneleesi, ja puolittaa sen luvun. Tehdä maailman itkuista suihkulähteen, jossa kaikki toiveet toteutuvat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti