Me yritettiin Sonjan kanssa palata vuosi taaksepäin. Oltiin 29.8.2012 kuvaamassa tuolla samalla pellolla. Ja eilen myös. Sitä niin helposti alkaa miettiä mitkä asiat on muuttunut. Pelto itsessään oli samannäköinen, tosin eilen se oli puitu. Olen itse muuttunut. Kaikki on. Kääntynyt päälaelleen.
Kaikki ihmissuhde asiat olivat vuosi sitten toisin. Itken näinä päivinä sellaisten ihmisten takia, joiden olemassa olosta tuskin tiesin. Se saa ajattelemaan.
Lupaan palata samalle pellolle vuoden päästä. Se olkoon perinne. Meidän perinne.
Tunnen tänään syvää ristiriitaisuutta itseni kanssa. Toinen minäni haluaisi olla hurja, repäisevä, erilainen, kaaottinen.
Toinen minäni haluaa olla kiltti, kutoa lapasia ja lukea läksyt.
Se mitä päätän tehdä tulee näkymään. Tulevaisuudessa. Mutta täksi viikonlopuksi valitsen jälkimmäisen vaihtoehdon.
Jos on jonkinlainenkin unelma tähtäimessä, on sen eteen valmis tekemään kaikkensa. Se, että lukkiutuisin kolmeksi vuodeksi lukemaan läksyjä, reaktioyhtälöitä, moolimassoja ja potenssin potensseja on pientä. Näen sen edessäni jos uskallan tehdä kaikkeni.
Ehdin kolmen vuoden jälkeen olemaan vaikka se ensimmäinen minä.
Tänään haluan olla vain onnellinen.
Meillä joskus koulussa kysyttiin, että olisiko kymmenenvuotias minä ylpeä itsestäsi nyt kuusitoista vuotiaana. En osannut vastata. En tiennyt silloin, millaista tämänlainen elämä olisi.
Ja mietin olisiko 25-vuotias Loviisa ylpeä siitä, mitä tänne kirjoitan, mitä päätän elämälläni tehdä ja minkälainen olen.
Lupaan vastata kysymykseen 25-vuotis syntymäpäivilläni.
Ja en tiedä miksi, enkä tiedä onko sillä yhtään mitään väliä: Koen sanatonta iloa ja vapautuisuuden tunnetta. Melkein uskallan kirjoittaa mistä se johtuu, mutta päätän olla silti vain ajatella.
Tahdon viedä sut matkalle ajatuksiini
ja oivallukseni opettaa...
Haluan avata silmäsi avata
uudistaa katseesi
ja epätoivosi tukahduttaa..
Mulla ois teille haaste. :)
VastaaPoistahttp://everandnothing.blogspot.fi