oon pahoillani kaikesta , on tää mullekin raskasta

kaipaan. 

yksi sana kertoo paljon siitä mistä tänään kirjoitan.

oon tän viikon aikana tuntenu kaipuuta vähän kaikkee kohtaa.

kaipaan kesää. 

kaipaan viime vuotta. kun ysiluokka oli alussa.

kaipaan viime hiihtolomaa.

kaipaan hetkiä jolloin pelkkä 

katse sai mun sydämen hakkaa tuntuvammin.

kaipaan mun vanhaa luokkaa.

kaipaan mun englanninopettajaa.

lista on pitkä , mutta silti tällä hetkellä mun

onnellisuusprosentit on vahvasti plussalla. 

en jaksa kantaa huolta. vaikka 

kaipaan elämässäni monia asioita , mutta siitä

tiedän että se antaa tilaa uusille. 

mä uskon siihen että vuoden päästä ,

kaipaan varmaan tätä hetkeä.

2013

2012

vaik mä sua täl hetkel kaipaan ,

ei en oo palaamas vanhaan.

mun silmissäni maailma näyttää sumuiselta ja kauniilta

Me yritettiin Sonjan kanssa palata vuosi taaksepäin. Oltiin 29.8.2012 kuvaamassa tuolla samalla pellolla. Ja eilen myös. Sitä niin helposti alkaa miettiä mitkä asiat on muuttunut. Pelto itsessään oli samannäköinen, tosin eilen se oli puitu. Olen itse muuttunut. Kaikki on. Kääntynyt päälaelleen.

Kaikki ihmissuhde asiat olivat vuosi sitten toisin. Itken näinä päivinä sellaisten ihmisten takia, joiden olemassa olosta tuskin tiesin. Se saa ajattelemaan.

Lupaan palata samalle pellolle vuoden päästä. Se olkoon perinne. Meidän perinne.

 

 

Tunnen tänään syvää ristiriitaisuutta itseni kanssa. Toinen minäni haluaisi olla hurja, repäisevä, erilainen, kaaottinen.
Toinen minäni haluaa olla kiltti, kutoa lapasia ja lukea läksyt.
Se mitä päätän tehdä tulee näkymään. Tulevaisuudessa. Mutta täksi viikonlopuksi valitsen jälkimmäisen vaihtoehdon.

Jos on jonkinlainenkin unelma tähtäimessä, on sen eteen valmis tekemään kaikkensa. Se, että lukkiutuisin kolmeksi vuodeksi lukemaan läksyjä, reaktioyhtälöitä, moolimassoja ja potenssin potensseja on pientä. Näen sen edessäni jos uskallan tehdä kaikkeni.
Ehdin kolmen vuoden jälkeen olemaan vaikka se ensimmäinen minä.
Tänään haluan olla vain onnellinen.

Meillä joskus koulussa kysyttiin, että olisiko kymmenenvuotias minä ylpeä itsestäsi nyt kuusitoista vuotiaana. En osannut vastata. En tiennyt silloin, millaista tämänlainen elämä olisi.
Ja mietin olisiko 25-vuotias Loviisa ylpeä siitä, mitä tänne kirjoitan, mitä päätän elämälläni tehdä ja minkälainen olen.
Lupaan vastata kysymykseen 25-vuotis syntymäpäivilläni.

 

 

Ja en tiedä miksi, enkä tiedä onko sillä yhtään mitään väliä: Koen sanatonta iloa ja vapautuisuuden tunnetta. Melkein uskallan kirjoittaa mistä se johtuu, mutta päätän olla silti vain ajatella.

 

Tahdon viedä sut matkalle ajatuksiini

 ja oivallukseni opettaa...

Haluan avata silmäsi avata

uudistaa katseesi

 ja epätoivosi tukahduttaa..

 

don’t you ever say I just walked away

mitä mä teen. minne meen. miksi mä oon muuttumassa. 

kuuntelen tässä just bruno marsin biisiä "just the way you are". mietin. 

miksi musta on tullu tälläne ku mä nyt oon ?

mä saan kuulla muilta miten sä sanot etten kelpaa.

katson itseäni peilistä ja katon niit kylmän viiltävii kyynelii, mitkä vierii mun poskella. sattuu vaan niin paljon

ku mietin että miten mä koskaan kelpaan kenellekkään.

näiden tunteiden, sydänsurujen ja rajujen itkukohtausten keskellä mulla on kanssa ollu hyviä päiviä.

tai hyviä hetkiä. on tuntunut että mikään ei voi pilata tätä tunnetta. 

sen pienen hetken koko viikon aikana saatoin hymyillä jonkun aikaa, kun mietin että mulla oli kivoja hetkiä mun viikonlopussa. lauantaina kun jutskailtiin äitin kanssa autossa syvällisiä,

siihen kun se yleensä menee,

niin äiti totesi, "sä oot muuttunu". vastasin että "no miten".

äitin mielestä musta on tullu paljon itsevarmempi. 

hetken mustaki tuntu siltä että mun itsevarmuus,

joka on ollut mulla aina aika olematon, 

niin on kasvanut vähän huomattavammaksi.

en piiloudu enää, vaan  poimin itseni pois. 

yritän nostaa itseni näkyviin. 

se ei ole helppoa. välillä tuntuu että voimat ei riitä.

nyt musta tuntuu siltä. se voima mikä mua aina nosti,

on kadonnut. se huutaa tyhjyyttä. 

rakastan syksyä. on kesäisiä päiviä vielä muutamia, 

mutta myös niitä ihanan syksyisiä,

pimeitä ja sateisia päiviä jolloin 

voin laittaa iskältä lainaamat kuulokkeet korvaani

ja laittaa hyvää ja piristävää musiikkia.

ja katsella ulos. haaveilla kaikesta ja käydä läpi mun ajatuksia.

se aina tekee minut onnelliseksi. 

rakastunkohan mä enää koskaa keneenkään tämän kivun jälkeen ?

en selittää voi kaikkia tunteitani, ne ei oo vääriä, vaikka ne tuntuu, silti kuin viillettäis haavaa mut ne ei voi valehdellakkaan

 

 

ruutupaita: VERO MODA
toppaliivi: SEPPÄLÄ

sininen paita: VERO MODA

neule: VERO MODA

Halusin kuoriutua pois kesästä. Laitoin lehtikorun kaulaan, ja toppaliivin karvahupulla harteille, vaikka elokuu muistutti minua aurinkoisella säällään, että vielä on kesää jäljellä. Äitini vähän naurahti toppaliiviä. Nythän on vasta elokuu.

Kun 8.05 lähden pihasta kouluun päin, huomaan, että on sumuista. Haluaisin piiloutua siihen sumuun. Kukaan ei ikinä löytäisi minua. Vaikka pukisin päälleni tuon oranssinpunaisen neuleen, jonka väri on loistava kuin pohjantähti, niin tiedän että sen aamusumun seasta minua ei löytäsi kukaan. En edes minä itse.

Tunnen isoa ikävää kesään. Ihmisiin. Muistoihin. Tapahtumiin. En saa niitä takaisin. Tänään haluan takaisin kesään. Huomenna ehkä odotan jo joulua. Olen levoton.
 Olen suuren kirjan sivun kääntökohdassa. En näe mitä seuraavalla sivulla on edessä. Mutta vanhaan en aio jäädä.
Eilisen High school musical maratoonin, parhaan kaverin kanssa kuvailun ja onnistuneen viikonlopun jälkeen olen tänään yhtä hymyä.

ja joo mä olen se
joka hymyili,
kun sä olit jo mennyt

minne katosi päivät joina et nähnyt mitään, ilman että hän olisi nähnyt saman

♥asiat joita rakastan

ystävät
En sano vaa siks että pitäis vaa siks, että se on totta: en pärjäis ilman mun ystäviä, ehei en tosiaan.
Ne osaa aina sanoa jotenki lohduttavast ja näkee kaikes tilantees jotain positiivist. Oon ehkä vähä riippuvainen monist mun kavereist, mutta haittako se? Mun mielestä ei voi välittää liikaa.

lontoo
Lontoo on aika uusi rakkaus. Oltiin luokkaretkellä viime toukokuussa 5 päivää ja en olisi ikinä ajatellu et noin hienoa paikkaa on edes olemassa. Oon varma, että tulen palaamaan sinne toivottavasti mahdollisimman pian. Lähes yhtä paljon olen rakastunut Pariisiin , jossa kävin kaksi vuotta sitten.

hevoset
Olen ratsastanut nyt 7 vuotta suurinpiirtein. Hevoset on tehny musta luultavasti paljon paljon kärsivällisemmän ja iloisemman. Mulla oli pitkään vuokraponi, mut enää ei ole.

matkustelu
Se, että viettää viikon etelässä kaukana Suomesta, vaikuttaa minuun moneksi kuukaudeksi eteenpäin. Rakastan merta ja aaltoja, palmuja ja lämmintä ilmaa. Ja joo, lasken nyt jo päiviä seuraavaan reissuun: 128 :)

lappi
Vaikka sanoisin, että olen tosiaankin enemmän kesäihminen, niin rakastan silti lunta, lappia, tuntureita... lasketteluhissin ääntä, latukahviloita ja lapissa asuvia ihmisiä. Tuntuu jotenkin, että tulisi jonnekkin aivan toiseen, kaukaiseen maahan kun matkustaa satoja kilometrejä Suomea eteenpäin.

dino
Olen aina ollu eläinrakas. 6-vuotiaana halusin hamsteria ja hyvin pian sen jälkeen kissaa. Mutta kukaan muu ei halunnu meille mitään eläintä. No, kun olin 10-vuotias niin Dino päätti itse tulla. Löydettiin se veljen kanssa meijä pihan läheltä. Se ei ollu kauhean monta viikkoa vanha.. Nyt hän on 6-vuotias ja yhtä tärkeä kuin silloinkin.

tanssi
Kukaa muu ku tätä lajia harrastava, ei tiedä miltä tuntuu kun salissa soi ihana musiikki ja koko mielesi rentoutuu ja pääset tanssimaan. Pienenä harrastin balettia ja nyt harrastan showjazzia. Joulu ja kevätjuhla esitykset on yleensä hienoja. Just ja just olen kesän pärjännyt ilman tanssitunteja..

piano
Kolmas harrastus, mutta ei yhtää vähemmän rakas. Aloitin soittamisen jo 6-vuotiaana, eli nyt on kymmenes vuosi meneillään. Ensi keväänä suoritan perustason päättötason. Myös pianobiisit, niinkuin kaikki muut vaikuttavat minuun tosi paljon. Inhoan soittaa tylsiä etydejä ja sonatiineja, mutta uudemmat biisit saavat minut aina tajuamaan, miksen ole lopettanut.. Vaikka joskus mieli tekisi.

ja vielä
Olen pahasti koukussa kirjoittamiseen. Olen kirjoittanut päiväkirjoja säännöllisesti joka päivä kolmen vuoden ajan, ja sitä ennen 4 vuotta epäsäännöllisesti.
Minusta tulee isona lääkäri. Tai eläinlääkäri. Haluan muuttaa Helsinkiin heti lukion jälkeen ja asua siellä tai muualla pääkaupunkiseudulla koko elämäni. Täällä pikkukaupungissa tulen vain käymään.

Olen riippuvainen musiikista. Minulla on napit korvissa melkein aina. Erityisesti rakastan Hurtsin kaikkia biisejä.
Haluaisin olla jotenkin erilainen kuin muut. Olen aika iloinen, avoin ja herkkä. Pelkään eniten rakastumista väärään henkilöön. Välitän aivan liikaa siitä mitä muut ajattelevat. Rakastan äitiäni, haluan matkustaa Islantiin ja haluan lukea kaikki maailman kirjat.

Minulla oli joskus oma blogi mitä vuoden verran kirjoitin, mutta se jäi. Päätettiin siis Sonjan kanssa tehdä yhteinen blogi.
Sonjaan tutustuin päiväkodissa. Taidettiin molemmat olla jotain kahden tai kolmen silloin. Eskariin asti oltiin samassa ryhmässä. Ja sen hälkeen nelosluokasta ysiluokkaan ja nyt lukiossa. Voin sanoa siis, että rakkaita muistoja on paljon.

Tässä vähän minusta. vähän.

-loviisa

i can't tell where the journey will end but i know where to start

 

[x] rakastan ystäviäni

[x] olen huhtikuun lapsi

[x] olen laiska lukiolainen

[x] rakastan kirjoittamista

[x] kesä = rakkaus

[x] ei ole helppoa olla nuori

[x] hiusväri pettää useammin kuin yleensä

[x] olen haaveilija 

[x] minulla ei ole käsitystä mihin olen menossa

[x] olen aina hellyydenkipeä

[x] en olisi täällä ilman musiikkia

[x] silmälasit ovat osa minua

[x] olen vasenkätinen

[x] mulla on nappisilmät 

[x] rakastan mun perhettä 

[x] villasukat on mun elämäni rakkaus

[x] tulette kuulemaan musta paljon lisää

[x] kommentoikaa kaikkea mukavaa

xoxo sonja